tiistai 31. joulukuuta 2013

Uuteen Vuoteen hempein kukkasin

Uusia hankintoja tähänkin rannekoruun pääsin testailemaan eli aivan ihanaisia tsekkiläisiä lasikukkia!
 Lisäksi akaattia, fluoriittia ja savukvartsia.
 Leikin hieman kuvankäsittelyohjelmallakin, edes jotenkin saa kuvat nätimmiksi kun ei täällä pimeydessä tunnu hyviä kuvia saavan millään. Tulisipa jo lunta :)
Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014!!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Piiitkä lasso

Eli päivän tuotoksena (tai itse aiassa eilisen) lariat-koru, johon testasin uusia valkosisus lasihelmiä. Ekaksi suunnittelin ihan perus avainkaulanauhaa noista helmistä, mutta tällainen tästä nyt kehkeytyi tehdessä ja lopputulos jopa juhlavakin, niin käyttöön pääsi oitis eilisen konserttiin!
Pituutta nauhalla yli kaksi metriä ja lukottomalla korulla solmimis mahdollisuuksia useita.
Isot upeat hiotut lasihelmet kuin painoina nauhan molemmissa päissä.
Ehkä seuraavaksi saisin uusia avainkaulakoruja tehtyä :)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu kiireinen, ihana, haikea...

Tänä vuonna luoksemme kokoontui koko lähisuku, joten jouluaattoa vietettiin isommalla porukalla. Yritin säästyä suuremmalta sressiltä ja joulun "työt" oli jaettu useammalle päivälle ja ihmiselle. Hienosti onnistui kaikki, talo oli suhtkoht siisti vieraiden saapuessa ja ruoka maistui kaikille, no lapset nyt söivät mitä söivät, yhden illan pärjää suklaallakin!
Myös joulupukki kävi luonamme ja toi niin paljon lahjoja että ihmettelin kuka meistä on niin kiltti ollut! 
 Lasten riemua uusista leluista ja peleistä oli ihanaa seurata :)
Joululahjoiksi väkertämistäni koruista ei kaikista ole kuvia kun meni aivan viime hetkeen teko ja samantien pakatteihin laitto! Lapasistakin jäi peukalot tekemättä ja pari huovutusta... Voinpa lahjoa muutenkin :)
Tässä kaulakorussa pronssinväristen osien kanssa punaista sardonyxia, karneoleja ja hawk eye jaspereita, ja taitaa siellä olla pari mustaa akaattiakin.
Lukitus edessä isoon rinkulaan josta pieni riipus.
 Aika samanlaisella idealla pitempi kaulakoru hopeanvärisin osin ja erivärisin akaatein.
Lilaa, fuksiaa, harmaata, sinistä, mustaa.. fasetoinnilla ja ilman, suosikkejani!

Tämän myötä toivotan vielä kaikille rauhallisiä pyhiä :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pimeyttä ja kiireitä

Onpas vaikea saada edustavia kuvia aikaiseksi kun on koko ajan niin pimeä! Sataisi edes lunta niin olisi vähän valoisampaa, mielikin voisi hieman kirkastua. Kumma miten pimeys vaikuttaa, väsyttää jatkuvasti juuri kun näin joulun alla pitäisi saada paljon aikaiseksi!
Jotain pientä nyt kuitenkin, hieman pimeissä kuvissa...
 Vuorikiteet ja swarovskit.
 värjättyä marmoria? ..ei voi kaikkea muistaa
 jaspiksia
 "räätälin korvikset" sakset ja sarisilkkipalat :)
 ja huopaisia isoja useammatkin
värjättyä turkoosikiveä ja jadea viimeisimmässä.

Tekeillä vaikka mitä muutakin, korujen lisäksi tumppua, pipoa, vilttiä, kassia ja pussia...
Jouluksi pitäisi ainakin jotain vielä saada valmiiksi, saas nähdä kuinka käy :)

Kävimme hieman rauhoittumassakin Rajaton-yhtyeen konsertissa:

lauantai 30. marraskuuta 2013

Huopahelmien tekoa Osa 2

Hieman löyhempien helmien pyörittäminenkin oli hieman helpompaa ja uusi satsi valmistui nopeasti. Pesukoneen pyörittyä odotin malttamattomana helmien kuivumista.
Hieman jäävät kiinni sukkahousuun, mutta huomattavasti vähemmän kuin niihin juhlapöksyihin!
Pieni osa oli hassuiksi vanuneita, mutta suurin osa oikein oivia! Kooltaan ovat noin 12mm, eivät kutistuneet pesussa niin paljoa kuin luulin. Seuraavaksi täytyy koettaa hieman pienempiä. 
 Koruhan näistä piti samantien väsätä, rannekorussa kaverina lasirondellit, lukoksi päätyi magneettipallero.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Huopahelmien tekoa Osa1 (+ohje!)

Olen huovutusta ja huopahelmien tekoa miettinyt aikaiseminkin, mutta olen ajatellut sen olevan työlästä ja aikaa vievää. Joten kun tällaiseen ohjeeseen törmäsin, sitä oli kokeiltava ja jaan nyt ohjeen teillekin. 

-tarvitaan PESUKONEhuopuvaa villalankaa, esim Novitan Huopanen
-langasta kiedotaan, pyöritellään palloja, langanpää vedetään virkkuukoukulla pallon sisään. Täytyy muistaa että kutistuvat hieman
-sitten pallerot laitetaan sukkahousuihin, yksitellen jokainen omaan pussiin, sidotaan vaikka puuvillanarulla
-sukkahousurimpsu laitetaan pesukoneeseen muun pyykin sekaan, pesu 60asteessa, ilman huuhteluainetta

Ja sitten vain odotellaan että kuivuvat ja päästään tekemään ihania koruja, eikö?
Noh, tässä nyt ekaksi sama kuvina:
Eli tässä lähtötilanne, kivoja palleroisia, kooltaan noin 15mm
 pallot sukkahousuissa!
 Ja laitoin sitten koneeseen jossa olikin 40asteen pyykkiä! No meillä pyykkiä riittää eli laitoimpa heti perään pyyhe- ja lakanapyykkiä, johon sukkahousurimpsu uudestaan pyörimään :)
Ja lopputulos? 
 Osa ei huovuttunut oikein lainkaan kahdesta pesusta huolimatta,
 ja osa huovuttui ihan hyvin.

Eli menikö joku vikaan? Aika äkkiä keksin kaksi asiaa mitkä varmasti tulokseen vaikuttivat:
1. pallot eivät saa olla liian tiukkoja! siis sellaisia kiviä mistä ei meinannut saada virkkuukoukkua menemään läpi. Siis koossahan noiden pitää pysyä, ehkä tämä on sellainen mikä selviää tosiaan vasta kokeilemalla.
2. sukkahousuiksi ei kannata hätäpäissään repäistä kaapista jotain lycraa (tai mitälie) sisältäviä juhlasukkahousuja! Pallot jäivät jotenkin kiinni housuun, eikä muutenkaan tähän sopineet. Vaan sukkahousujen pitää olla ohuet, kiillottomat, tavalliset, (halvat!) 
Kannattaa muuten myös muistaa että epämuotoisiakin saattaa syntyä, joten ottaa tämän huomioon määrissä.

Tämähän oli vasta eka kokeilu mikä ei ainakaan minua saanut lannistumaan, eli Osa 2 tulossa pian.
Pesukone pyörii taas.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pehmoiset

Minulla on uusi ihastus!
Huopapalleroiset! Eli messutuliaisiin olen päässyt paremmin tutustumaan ja tällinen setti näistä syntyi samantien:
Kaulakorun alaosan tein vaijeriin ja ylös puuvillanauhan juoksusolmulla, niin korun pituutta on helppo säätää. Rannekorusta taisi tulla yhtä helmeä liian pieni minulle, täytyy tehdä toinen samanlainen jos tämä itselle jää :)
Tuli sitten huovasta sen verran innostuttua että kun etsin netistä hintatietoutta sun muuta, niin törmäsin helppoon ohjeeseen, miten tehdä itse huopahelmiä. Eli ei muuta kuin tuumasta toimaan ja.. no siitä lisää seuraavassa että onnistuiko vai ei :)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Hempeilyä :)

Makeanvedenhelmi-nappeja jo hetken pyörittelin, jonkun tekeleen purinkin. Lopulta kun jälleen aloitin alusta vaihdoin välihelmiksi suunnittelemat hopeoidut pikkuhelmet ja riipuksenkin kokonaan pois, syntyi tämä:
Välihelmiksi lopulta päätyivät mitä pienimmät kuukivet. Makeanvedenhelmet kolmessa sävyssä ja muutama upeasti hiottu vuorikide. 
Niin kovin hempeä, mutta simppelin tyylikäs ja kuitenkin helposti lähestyttävä.

Ehkä tämä on kaukana omasta tyylistäni, mutta kenties tulee tilaisuuksia johon tämä olisi se sopivin. Tosin tässä jo miettii joululahjojakin, ehkä joku löytääkin nämä paketistaan :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikonlopun kohokohta

Kävimme hieman messuilemassa! Siskoni minut sai houkuteltua mukaan Helsingin messukeskuksessa olleille Meidän Viikonloppu-messuille, missä nyt olikin vaikka mitä. Meitä ehkä eniten kiinnostivat eläimet :)
 Eevi ihmettelee kalkkunoita,
 ja Emmi tipuja :)
 Lehmiäkin oli paljon,
 tällainenkin!
 Ja mihinkäs tässä ollaan menossa iso kypärä päässä?

 Melkein luulin ettei Emmi uskaltaisikaan!
 Vaan hienosti meni ja oli ratsastuksen jälkeen ihan riemuissaan <3
 Pupujen esteradasta otin vaikka kuinka monta kuvaa, ei oikein onnistuneita otoksia. Mutta tuossa nyt jotenkin näkyy pupujen vesieste!
Kädentaito puolelta tarttui kotiin viemistä, huopapalleroita! Olen taas niin innostunut, kädet syyhyää päästä tekemään kunhan vain aikaa löytyy :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Sudenpää silkillä

Alunperin oli tarkoitus tämä sudenpää laittaa nahkarannekkeeseen ja jopa isänpäiväksi lahja siitä saada, mutta aina hienot ideat, yksinkertaisetkaan, ei toimi.. syystä tai toisesta :)
Tästä tulikin sitten hieman erikoisempi yhdistelmä.
Rannekkeeksi sopivan letitin lopulta sarisilkistä!
Ja koska tämä nyt sitten tulikin itselle, eikä miehelle, tein kaveriksi korvikset :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Nyverryksiä ja säilytysratkaisuja

Tuskin olen ainut koruilija tai askartelija kenen tekeleet ja tarvikkeet tuntuvat täyttävän koko kämpän. Koska on pieniä lapsia eivät tavarat voi lojua kuitenkaan ihan missä vaan. Olenkin hommannut useammankin laatikon ja lokerikon ja telineen jossa tavarat pysyvät vähän paremmin turvassa.
 Nämä lokerikot sopivat juuri hienosti kirjahyllyyn! Molemmat ovat muuten kirppislöytöjä!
 Korutauluun saa korvikset kätevästi, ja vähän muutakin :)
 Ja noh, mitähän tästä sanoisi.. luova ratkaisu?
..ja pari lokerikkoa lisää..
..ja pikkupurkkeja..
ja erilaisia korutelineitä.
On tässä pari koruakin valmistunut,
 avainkaulakoru linkityksin
Keramiikkahelmet puuvillanauhassa, yksinkertaista, mutta näyttävää!

Minkälaisia säilytysratkaisuja muilla on?