Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mäntyä päin

Tänään on Korukoplan haasteen tuotoksien julkaisupäivä! Haasteen aiheena oli luonnollinen puu, mikä mielestäni sopi vuodenaikaankin hienosti, kun tulee ulkona liikuttua enemmän ja ihailtua luontoa,
myös puita :)
Tarkemmat säännöt ja ohjeistukset haasteeseen löytyy *täältä*

Nyt kun ilmat ovat lomalaisia sallineet olemme kiertäneet lähiseudun rantoja ja uimapaikkoja, entuudestaan tiesin mukavan niemenkärjen jossa on paljon siloista jalkapohjia lämmittävää hiekkaa ja matalaa vettä pitkällepitkälle asti, aivan loistava paikka lasten kanssa! 
Ja siellä kasvaa upeita mäntyjä. Tiesin jo haasteeseen osallistuessani että tuolta löydän ihania erikoisia, hiekan ja meren pieksemiä puunkappaleita. Niitä päätyi seuraaviin:
kaulakorussa kieputeltu pesä ja tsekkilasia, vintaj-linkki.
 En useinkaan nimeä korujani, mutta tämähän on ilmiselvästi, ja jokseenkin mielikuvituksettomasti, "pesäpuu".
 Tähän toiseen kaulakoruun tein ensin aivan toisenlaisen riipuksen, mikä ei sitten aivan visiotani toteuttanutkaan, ja tyytyväinen olen että muutin osan kokonaan. Nyt symmetrinen lyhyehkö ketjuosuus pitää riipus "viuhkan" kauniisti kaulalla.
 Korukivet akaattia, jaspista ja jokunen opaali, keramiikka-rondelleja ja kupariosia.
 Intouduin vielä tekemään korviksetkin, runsain kieputteluin, muutamalla kristallilla.
Haasteeseen osallistui monta taitavaa tekijää, käykäähän katsomassa mitä muut ovat saaneet aikaan! Lista osallistujistahan löytyy *täältä*
Inspiroivaa alkavaa viikkoa kaikille!

maanantai 5. toukokuuta 2014

Arkikuva-haaste 5/5

Rauhallinen arki, ei ihmeellisiä pyhäpäiviä keskellä viikkoa, paluu tuttuun rytmiin. Isot tytöt koulussa, minä pienempien kanssa kotona. Ulkoilua, kauppareissut, päiväunet.
Touhua ja melua riittää, varsinkin iltaa kohden, no kohta saa taas alkaa laittaa muksuja unille :)
Eli normaali päivä!
 Erinäisten tilausten pakkaamista,
 ja myös sain odotettua postia Sirpalta! Kuvassa vain osa ihanista keramiikka osista.
 Eevi jälleen äitiä auttamassa, hyvin idean jo tajuaa, kyllä tuosta vielä koruilija tulee :D
Ja pitihän uusista tarvikkeista samantien jotain väsätä, keramiikkanappien lisäksi lamppulasihelmet, kuparilangalla. Ihanan isot ja rouheat!

On ollut hauskaa yrittää kuvata meidän arkeamme, heti huomaa mistä minun päiväni koostuvat, noista tytöistäni! Kotiäidin hommia ja koruilua, tämä on juuri niinkuin haluan, enkä kovin paljoa suostu vielä ajatella että joku päivä pitäisi palata työelämään, tai todennäköisemmin koulunpenkille :)

Olette varmaan huomanneet etten ole ketään haastanut tähän, mutta eiköhän tämä arkikuva-haaste jo ole kaikki kiertänyt, jos joku tuntee haasteelle tarvetta, saa napata mukaan :)

Aurinkoista viikkoa!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Arkikuva-haaste 4/5

Meillä ei ole koskaan tylsää!
Aamulla lähdettiin hieman kirppareita kiertämään ja oli oikein onnistunut reissu.
Ei oltu kotiin kunnolla päästy kun saapui yllätysvieraita!
 Serkuthan ne sieltä tuli isänsä kanssa, hetken oli aika vilskettä :)
 Serkukset kuin ilvekset, näillä tytöillä on vain kuukausi ikäeroa.

Kerkesin jossain välissä väkertämäänkin jotain pientä ja esittelenpä nekin tässä.
 Sinisävyinen rannekoru lasia, jadea ja osterinkuorihelmiä.
Vihertävän sävyisessä osterinkuorihelmiä, lasia ja sammalakaattia.

Arkikuva-haaste 3/5

Nyt on ollut arki yhtä juhlaa, kun vapusta päästiin, niin tänään (tai siis eilen) oli isännän synttärit, ei nyt sentään mitään pyöreitä, mutta pienesti yritettiin juhlistaa. Tältä päivältä tallentui tällaisia kuvia.
 Emmi ulkoilemassa, vaikka välillä paistoi ja välillä satoi rakeita...
 Inka otti itsestään kuvan <3
 Synttäri-kattauksesta löytyi sipsiä, karkkeja ja jäätelöä!
Käymässä oli myös Mummi ja Mami (isoäidit) ja kovasti torneja tehtiin :)

Loppuillasta pelattiin jälleen korttia,ja kenties huomenna jatketaan, tämä ilta oli voitokas! :)

torstai 1. toukokuuta 2014

Arkikuva-haaste 2/5

Tämä päivä ollaan oltu sisällä kun pienimmät on vielä niin flunssaisia, ja eipä ilmakaan kaunein ollut..
Kaikenlaista tekemistä piti kuitenkin järjestää, virtaahan noilla riittää kuitenkin!
Ja päivähän alkaa...
puurolla ja ..huoh.. siivoamisella.. (hetken kuluttua tämä ilopilleri yskäoksensi puurot ulos...)
 Emmi räpsäs kuvan kun Eevi istuu pöydällä ja ihmettelee mitä se äiti taas väkertää :)
 Illemmalla jaksettiin vielä leikkiä prinsessoja! Inka puki pikku-likoille flamengo-mekot ja hauskaa oli!
PUSU!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Arkikuva-haaste 1/5

KORUSTAMOn Eila heitti minulle arkikuva haasteen!
Pitäisi siis viitenä päivänä kuvata arkeaan ja vielä haastaa muita mukaan.

Tämä päivä alkoi lääkärissä käynnillä, eikä siitä nyt kuvia...
Mutta näin vappu-aattona hieman pirteämpiäkin juttuja!
Palloja kämpän täydeltä! Yksi meni jo puhkikin :)

Nyt meille tuli vieraita ja tarkoitus grillailla ja pelata korttia ainakin. 
Ei ihan normaali arkea :)

Oikein hauskaa vappua!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Helmisoppa tuotosten julkaisupäivä!

Tätä päivää olen odottanut, ehkä eniten siksi että pääsen ihmettelemään että mitä muut tarvikevaihtoon osallistuneet ovat aikaan saaneet! Kun tarvikkeet julkaistiin, monen saamista helmistä virisi itsellekin ajatuksia mitä niistä voisikaan tehdä, nyt on ihana  päästä katsomaan kuinka erilaisia ideoita on syntynyt!

Tarvikevaihdonhan liikkeelle laittoi Korukoplan Mags, tuolta sivulta pääsette katsomaan myös sopan säännöt yms. Ja vaihtoonhan osallistuivat seuraavat parit:

Susanna ja Eila
Marjo ja Satu
Suntsa ja Mags

No niihin minun tuotoksiini sitten! Sain pariltani Eilalta ihanaisen setin punertavan-sävyisiä helmiä ja pronssinvärisiä osia. Tiesin melkein heti miten käytäisin isohkon riipukseksi tarkoitetun akaatti-lätkän.
 Kieputtelin lätkälle kehyksen messinki- ja artistic wire langasta.
 Kaulakorun helminä saamani punaiset krysokollat ja vaaleat akaatit, omasta laatikostani lisäsin pari turkoosia säröakaattia, vintaj-linkit ja ketjun.

Riipuksen lisäksi toinen osa mikä oli töissä käytettävä oli lukko. Saamani salpalukko oli mielestäni selkeä rannekorulukko, joten sellaista sitten sommittelemaan. Hetken tämä haki muotoaan kunnes keksin omasta jemmasta lisätä tuohon amatsoniitti-lastuja. 
 Korusta tulikin siis kolme-rivinen, pronssinväriset välihelmet keventävät juuri sopivasti. Muut helmet akaattia, granaattia ja mokaiitti-möllykkä.
 Niin ihanan runsas, mutta silti keveä!

Setin täydentäjäksi, tein jääneistä parittomista helmistä hauskat eri-pari-korvikset.
 Tässä vielä yhteiskuva :)
Käykäähän katsomassa muidenkin aikaansaannoksia, nopeimmathan olivat jo aamu-tuimaan kerinneet julkaista!
Kenties seuraavaan helmivaihtoon saadaan useampia osallistujia, minä olen ainakin mukana, tämä oli niin hauskaa ja inspiroivaa!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Helmisoppa aineksia :)

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa tällaiseen tarvikevaihtoon.
Liikkelehän tämän pisti Korukoplan Mags, joka aikansa huudeltuaan sai kokoon pienen, mutta taitavan porukan! 
Parit arvottiin ja minä sain parikseni KORUSTAMOn Eilan, jolle minun piti sitten yrittää keksiä haastetta! En nyt tiedä kuinka haasteellinen pakettini on etevälle Eilalle.
Tällaiset lähetin:
Kuva on Eilan ottama kun kiireessä sen unohdin... Helminä sardonyx, lilacstone ja huurrettu akaatti. Metalli osat pronssia, itse kohokuvioimani riipus.

Ja tällaiset minulle tuli:
Akaattia, värjättyä krysokollaa, mokaiitti, granaattia ja pronssiosia!
Mielessä pyörii jo pari ideaa, katsotaan mitä valmistuu, aikaahan oli 13.4. asti, milloin siis julkaisupäivä :)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kahvittelua ystävien kesken!

Kirsemalta sain kutsun kahville! Kiitos paljon Kirsema, otan mielellänäni kutsun vastaan! Pullankin vielä sai kunhan vastaisi kysymyksiin :) Ja laitampa kutsua eteenpäinkin!

“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissä! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi (Copy/Paste). (Ei ole aivan pakko jakaa :)
Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.“

1. Mikä on sisustustyylisi?

Ei varmaan voi "tyylistä" puhua :D Kaikki hommattu vähän sieltä sun täältä, ajatuksella että kunhan toimii niin riittää. Aika ahdastahan meillä on, isompi asunto haussa koko ajan. Kuvassa joitain suosikki juttujani mitkä ehkä hieman tyylistäkin kertovat :)

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?

Meille juuri ostettiin uusi sänky, mutten sitä nyt ehkä sisustukseksi sano, pieneen makuukammariimme on tungettu parisänkymme lisäksi kahden pienimmän lapsen punkat (saataisiin nyt se isompi kämppä!) 
Mutta kuten ehkä jo edellisestä kuvasta selviää, kerään korukivien lisäksi vaikka mitä muutakin, kuten peltipurkkeja ja tarjottimia, näihin on hieman panostettu.. :P Ja nämähän sijaitsevat hyvin keskeisellä paikalla yhdistetyn keittiö-olohuoneemme välimaastossa.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Lapsiin ja vaikka perheen yhteiseen lomaan voisin laittaa.

4. Mihin käytät paljon rahaa?

Tämän kokoisella perheellä menee aika paljon rahaa jo ruokakauppaan, asumiseen ja sellaiseen... mikä nyt onkin ihan selviö. Mutta mutta, näihin harrastuksiin...!

5. Mistä onnesta unelmoit?

En unelmoi kovin kummosia, toivon että lasten koulut sujuvat hyvin, ettei haastavat uhma- ja murros-iät liikaa uuvuttaisi ketään. Toivon että itsekin vielä kouluun joku päivä pääsisin. Ja tietenkin että pysyisimme terveinä. Ja siitä isommasta asunnosta!

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Lapsen tai muun läheisen vakava sairastuminen olisi todella huonoa "onnea" (miten huono sanapari)

7. Missä asiassa olet tunnollisin?

Mjaa, yritän olla tunnollinen sovituissa menoissa ja mitä olenkaan mennyt lupaamaan. Ja äitiys on ehkä määrittävin tekijä minussa, joten tottakai pyrin olemaan luotettava ja tasa-arvoinen äiti.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Olen itse joskus kovin hajamielinen, joten pieni unohtelu täytyy pystyä antamaan anteeksi muillekin.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Rehellisyys, aitous.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus? 

Edellisten lisäksi, näin naisnäkökulmasta, miehen täytyy olla turvallinen, isoon olkaan täytyy voida tukeutua ja itsensä aina välillä vuodattaa :)

Kyllä luulen että pullat tuli ansaittua, ja nyt jaan kutsun eteenpäin seuraaville blogisteille:

Mags blogista Mags - koruja, jewelry

Suntsa blogista Suntsan supersimppelit

Katri blogista With Pearls

KatMan blogista KPD KoruPoru Desing

Veera K blogista Hohtava - uniikkeja käsintehtyjä koruja