Näytetään tekstit, joissa on tunniste riipus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riipus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Väsyneen syksyn uutisia!

Hei, kiva että käyt täällä edelleen!
Edellisestä postauksesta on hetki kulunut, mikä ei tarkoita koruilun loppumista, jotain pientä on syksyn mittaankin syntynyt vaan valokuvaaminen on jäänyt ja kaikki muukin "ylimääräinen".

Syksy on tuntunut pimeältä, pitkältä ja erittäin väsyttävältä, voimavarat ovat olleet vähissä. Tänä syksynä olen kuitenkin välttynyt sairastamiselta ja väsymykseeni onkin oikein onnellinen syy!
Odotan perheemme viidettä lasta!

Nyt pikku hiljaa tuntuu voimat palaavan ja ajatukset ovat jo
 ensi kesässä, pystyy jo luottavaisemmin mielin ajatella että kaikki menee hyvin :)

Intoa koruiluun löytyy taas!
 3-rivinen rannekoru makeanvedenhelmistä, tsekki-lasista, jadesta, kuparista ja Piaeliinan upeasta lamppulasihelmestä. Herkullisiä sävyjä!
 Toinen hieman rauhallisemman värinen rannekoru tsekki-lasista ja makeanvedenhelmistä.
Tähän pitkään ketjuun tekemääni riipukseen tilasin lamppulasihelmet jenkeistä, keskimmäisen helmen nimenä oli pregnant tube, jotenkin niin sopivasti!
Vielä yksi runsas rannekoru hauskalla kuvankäsittelyllä :) Akaattia, jadea, kierrätyslasia, erilaisia siemenhelmiä ymym 7-riviä. Olen nyt taas innostunut näistä runsaammista joita tulee varmaan lisääkin :)

Näiden myötä toivon että kaikilla on ollut oikein rauhallinen ja antoisa joulu, ja toivottelen onnellista ja inspiroivaa uutta vuotta!!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Ihana Toukokuu!

Aurinkoa, valoa, lämpöä, kesä! Ah! No ihan kohta :)
Voisi vappupäivän sää huonompikin olla, hieman harmaa, mutta mitään ei ainakaan vielä ole satanut, eli näin Helsingissä.

Koruilu into on hieman hakusessa, mutta jotain valmista nyt kuitenkin:
 Kieputeltu riipus kuparilangasta, lisänä pari lasihelmeä.
 Tsekkilasia ja kuparia monirivisessä rannekorussa. Tuo ihana vihreä on varmaan tämän hetken lempiväri :)
Tässä vielä toinenkin monirivinen, hieman runsaampi rannekoru. Sivuporatut makeanvedenhelmet asettuvat hauskasti, valkoiset helmet ovat luuta ja metalliosat kuparia.

Hauskaa vappua kaikille!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Huhuu! Täällä ollaan!

Kuinka meinaakaan tulla jopa syyllinen olo kun ei saa blogia päivitettyä, tehtyjä töitä on, vaan muilta kiireiltä ja sairastamisilta ei tänne asti ole mitään saanut lähes kuukauteen!
Kenties nyt kun valoa riittää, saa taas paremmin kuvattua, eikä tämän perheen kohdalle enää voi tulla lisää sairastumisia! *kop kop*

Kuparista innostuin vaihteeksi kieputtelemaan,
 kivet aventuriinia, sävy ihanan keväisen vihreä :)
Tämä pöllö-riipus löytyy piakkoin etsy-puodistani.

Toivottavasti muilla on kevät alkanut hieman valoisammissa merkeissä!
Inspiroivaa viikkoa kaikille!

torstai 5. helmikuuta 2015

Massaillen

Erilaisia tekniikoita olen kokeillut ja harjoitellut, riipuksia tällä kertaa.
 Erilaisten maalien ja musteiden testailua,
 ja nestemäisen fimon! Hieman jäi ilmakuplia tuonne väliin, mutta muuten näistä tuli oikein kivoja :)
Huomenna pääsemme lähtemään pienelle reissulle isännän kanssa kahdestaan,
Tallinnaan! 
Vuorokauden reissu tuo kaivatun irtioton arjesta, ja kenties pääsen tarkistamaan Tallinnan helmipuotien tarjonnan... :D

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pieniä massasta

Massasta on helpompi tehdä isoja helmiä ja riipuksia, helposti vaan tulee liian isoja!
Olen opetellut pienempien tekemistä, vaikkei massasta tehdyt paljoa painakaan niin ainakin korvisriipukset saavat mielestäni olla kohtuullisen kokoisia, varsinkin kun tykkään niiden lisäksi laittaa helmeä jos jonkinlaista korviksiin :)
Tässä setti jokseenkin onnistuneita.
 Näistä saa monet kivat korvikset!
 Valo ei suosi kuvaamista, eri valaistuksessa hieman erilaiselta värit näyttävät, todellisuus varmaan jotain tuolta väliltä...
Riikinkukonsulka riipukset! Nämä onnistui mielestäni hienosti :)

Enemmän on tekeleitä mennyt lasten leikkeihin ym. kuin ihan valmiiksi koruiksi asti, mutta näitä on kiva tehdä ja lisää syntyy koko ajan :)

Mukavaa viikkoa kaikille ja tervetuloa uudelle lukijalleni!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kotona!

Blogi joutui pienelle tauolle, koska olen joutunut viettämään aikaani sairaalassa, perussairaus jonka lääkitystä tarkistettiin ym, en aio siitä avautua täällä tämän enempää.
Perjantaina kotiuduin ja nyt sain jotain kuvattua osastolla tekemistäni. Niin, en aivan toimettomana ollut sielläkään, vaan väkersin jotain kun jaksoin,
aikakin kului joutuisammin :)
Elämänpuu-riipus kuparista, kuuna taustalla jokin kvartsi muistaakseni.

Viikon päästä onkin ensimmäiset joulumyyjäiset!
Sinnekin pitäisi vielä väsätä vaikka mitä.. :)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kärsivällisyys koetuksella

Kun talossa on kaksi teiniä ja kaksi uhma-ikäistä, kun ovia paiskotaan ja siskojen kanssa koko ajan nahistellaan, meinaa välillä äidin viimeinenkin hermosäie antaa periksi.
Kärsivällisyyttä lapset ovat toki opettaneet ja kärsivällisyyttä tarvittiin tässäkin,
oikea kärsivällisyys-harjoitus!
 Riipuksen keskellä ihana jaspis-kapussi :)
Tähän tuli harjoiteltua useampaa kieputtelu-mallia, ja uusia ideoitakin syntyi tätä tehdessä,
ja niitä hermosäikeitä tuli vahvistettua ;)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Planeetta-riipus

Lamppulasihelmi ja kieputtelut.
Joltain taivaankappaleeltahan tuo näyttää :)

Arvontaan aikaa osallistua lauantaihin asti!!

maanantai 18. elokuuta 2014

Kiertäen, kieputellen

Hopeoidusta kuparilangasta kieputtelin,
jotain muuta piti tulla,
mutta joskus työ edetessään itse kertoo miksi haluaa :) 
Riipukseksi tämä muotoutui, muutaman sileän savukvartsin siihen upotin.
Inspiroivaa viikkoa kaikille!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kesän sävy

Kieputteluja kuparilangasta vaihteeksi, sävynä wintage bronze.
 Riipus, keskellä akaatti.
 Tämä on kiva, helposti muunneltava malli, joten näitä syntynee useampikin :)

Rannekorun "juttu" on lukko-osa,
 muuten koru on siro, ohuella langalla kieputeltu.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Takaisin kotona!

Olemme olleet koko perheen lomareissulla Raaseporin kupeessa sijaitsevassa kisakeskuksessa! Aivan ihana paikka ja ihanat säät hemmottelivat meitä koko viikon. Tekemistä riitti kaikille, uimaranta, leikkipaikat, ohjattuja tunteja, rölli-metsä seikkailu pienille oli ihan huippu! Valmiit, oikein hyvät, ruoat neljä kertaa päivässä, aah olisihan tuolla ollut pidempäänkin :)
Luppo-aikaa ei ollut, ellei sitä ottanut :) Mukana oli toki pieni askartelu pakkaus ettei vieroitus-oireet pääse yllättämään! Kumihimo-nyörejä syntyi hiekkalaatikon reunalla, mutta ne viimeistelyt vielä...
Valmiiksi asti kieputtelin riipuksen,
kuparilangasta kirkkaan ja antiikkipronssin sävyissä.
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille :)